Johdanto

Antiikin Kreikka on länsimaisen sivistyksen perusta ja mikä sen parempi pohja kiehtovalle mytologialle, josta suositun Zeus kolikkopelisarjan jo kolmanteen osaan ehtinyt peli on saanut innoituksensa. Antiikin Kreikka on tunnettu filosofiasta, taiteesta ja muinaisesta tieteestä ja sillä oli lisäksi oma rikas jumalmytologiansa. Kreikan jumalista monet ovat meille edelleen tuttuja, kuten ilkikurinen Pan, sodanjumala Ares, rakkauden jumalatar Afrodite. Kaikkein näiden yläpuolella oli kuitenkin jumalista mahtavin, Olympoksen hallitsija Zeus. Nyt siis on todella klassiset ja jumalallisesti inspiroitu teema kolikkopelissä, jossa voit voittaa huomattavasti rahaa!

Zeus III on siis jo Zeus kolikkopelisarjan kolmas osa. Tämä on pelaajille hyvä uutinen, sillä se tietää, että pelisarjan aiemmat osat ovat olleet suosittuja ja niitä on hiottu kerta toisensa jälkeen entistä paremmiksi kolikkopeleiksi! Zeus III on jumalallisesti inspiroitu kolikkopeli, jonka pelimekaniikka on tavallisista peleistä eroava, ja jossa on mielenkiintoisia lisäominaisuuksia. Lähde siis mukaan jumalien kanssa taistoon rikkauksista antiikin Olympokselle!

Pelin ulkoasu

Kuten jo nimestä voi päätellä, pelin teema pyörii vahvasti antiikin Kreikan jumalien piireissä. Pelin päähahmona on vahva, parrakas ylijumala Zeus, jonka lisäksi peli ammentaa myös paljon muita antiikin Kreikan klassisia elementtejä. Pelin taustalla siintää Olympoksen temppeli jumalaisissa korkeuksissa, ja samoin pelin äänimaailma on erilaisen eteerinen vellovan meren, linnunlaulun ja tuuli ääniefektien höystämänä. Pelirullien pyöriessä, taustalla soi myös leppoisan mukava musiikki. Pelimerkit ovat myös antiikin Kreikkaan pohjautuvia, mutta myös tavanomaisia pelimerkkejä on mukana. Arvoltaan nousevassa järjestyksessä, pelimerkkeinä toimivat sydän, ristimerkki, ruutu sekä pata, jotka ovat selvästi kirkkaan eri värisiä. Premium-merkkeinä arvoltaan nousevassa järjestyksessä toimivat puolestaan hopeinen kolikko, antiikin vaasi, sotakypärä, kaleerilaiva, siivekäs Pegasus hevonen ja Zeus-jumala. Lisäksi pelissä on Wild-merkki, joka on Pantheon-temppeli sekä Ominaisuus-merkki jossa komeilee salamaa viskaava Zeuksen käsi. Pelissä on myös oma Wild-rulla, jossa Zeus-jumala seisoo totisena toogassaan pitäen kädessään jumalallista salamaa. Zeus III -pelimerkit ovat siis mielenkiintoinen yhdistelmä klassisia antiikin mytologian merkkejä sekä perinteisiä korttipelimerkkejä.

Zeus III -animaatiot ovat myöskin hyvin taitavasti piirrettyjä, sulavia ja nopeatempoisia. Kelojen pyörintää on ilo seurata, ja voittolinjat ovat selkeästi piirretty. Vaikka pelin mekaniikka eroaa normaalista kolikkopelistä, se on onneksi hyvin selkeästi toteutettu ja turhat elementit on karsittu ruudulta. Siten peliä on mukava ja helppo seurata. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee se, että peli on olemassa myös suomenkielisenä versiona. Tämä on suuri bonus kaikille, jotka eivät halua lukea englantia, etenkään peliohjeita. Pelin käännöstekstit ovat myös hyvin selkeitä ja asiallisesti käännettyjä, joten kuka tahansa pääsee helposti selville kaikista pelin ohjeista ilman tarvetta ylimääräiseen tiedonetsintään tai onnenkauppaan. Suomenkieliset pelit ovat kaiken kaikkiaan vähemmistö, joten Zeus III eroaa selvästi edukseen tässäkin mielessä!

Pelattavuus

Heti ensisilmäyksellä selviää, että Zeus III ei ole kaikkein tavanomaisin kolikkopeli. Pelissä kelat kasvavat yksitellen vasemmalta oikealle. Vasemmassa kulmassa niitä on vain kaksi kappaletta, jonka jälkeen ne lisääntyvät aina kuudenteen kelaan saakka. Viimeisessä eli kuudennessa kelassa on siten tilaa seitsemälle merkille. Tämän ansiosta voittolinjoja pelissä voi olla peräti 192 kappaletta. Zeus III:n pelimekaniikka ei siten ole kaikille ehkä tuttu, mutta onneksi selkeän toteutuksen ansiosta, sen mekaniikan ymmärtää hyvin pian. Pelaaja voikin kokeilla peliä muutamalla kierroksella ilman panosta ja muodostaa hetkessä kuva, miten eri kelat toimivat. Zeus III tuo toimivaa vaihtelua peruskolikkopeleihin kyllästyneille!

Pelissä on positiivisena ominaisuutena sen varsin antelias tapa viljellä Wild-symboleja, joita pelistä löytyy kaksi erilaista! Pelissä on tavanomaisia, yhden merkin Wildeja, joina toimii Pantheon -temppeli. Niiden lisäksi pelissä voi ilmaantua myös kokonaisia Wild-keloja jossa Zeus-jumala esiintyy. Näitä kahta eri Wildia voi esiintyä yhden pyöräytyksen aikana yhdessä tai erikseen.

Feature-peli

Zeus III:lla on oma bonuspelinsä, joka aukeaa mikäli pelaaja saa ainakin kolme kappaletta Ominaisuus eli Scatter-merkkejä, joiden virkaa toimittaa salamaa viskaava Zeuksen käsi. Ominaisuus-symboli voi esiintyä rullilla yhdestä viiteen, eli ei viimeisellä kuudennella rullalla. Pelin bonuspeli on todella erilainen, sillä sen auetessa, kelat käännetään toisinpäin ympäri! Tällaista bonuspeliä saa kaukaa hakea! Bonuspeli siten lisää huomattavasti pelaajan mahdollisuuksia voittaa, sillä rulla, jossa on eniten merkkejä, muuttuu ensimmäiseksi, ja rulla, jossa on vain kaksi merkkiä, siirtyy viimeiseksi. Bonuspelien määrä ei myöskään ole rajoittunut. Jos saat kolme Ominaisuus-merkkiä, voitat kymmenen Free Spins-kierrosta, mutta jos saat enemmän Ominaisuus-merkkejä, voit saada jopa 50 Free Spins-kierrosta. Ilmaiskierrosten aikana, Ominaisuus-symbolit eivät katoa, vaan sinun on mahdollista voittaa entistä enemmän Free Spins-kierroksia! Kaiken lisäksi, mikäli saat neljä Ominaisuus-merkkiä, voitat ilmaiskierrosten lisäksi 10x kokonaispanoksen, ja mikäli saat viidellä Ominaisuus-merkillä voitat peräti 50x kokonaispanoksen! Useamman Ominaisuus-merkin saaminen siis takaa, ettet lähde bonuspelistä pois tyhjin käsin.

Zeus III:n palautusprosentti on 96,1 prosenttia, joka vastaa nettikasinoiden kolikkopelien hyvää keskitasoa. Peli on myös käännetty toimivaksi tabletti ja mobiililaitteilla, joten Zeus III pääsee pelaamaan reissun päältäkin, vaikka lomamatkalta Kreikan historiallisilta nähtävyyksiltä käsin. Pienillä näytöille tosin symboleja joutuu hieman tihrustamaan eli hieman suurempi kännykän näyttö tai tablet laite ovat toimivimpia ratkaisuja tietokoneella pelaamisen lisäksi. Peliä voi pelata monilla eri panoksilla, aina 40 sentistä 80 euroon saakka, joten sitä voi pelata monen eri budjetin pelaajat, vaikka aivan pikkuruisia summia se ei hyväksykään.

Yhteenveto

Zeus III on laadukkaita kolikkopelejä tekevän Williamsin käsialaa, ja pelin luotettavuudesta kertoo jo se, että siitä on päätetty tehdä jo kolmas versio, mihin vain harvat kolikkopelit pystyvät. Tämän ansiosta hyväksi todettua konseptia on pystytty parantamaan kerta toisensa jälkeen, minkä lopputuloksena Zeus III seisoo.

Peli hyödyntää mielenkiintoista antiikin Kreikan mytologiaa taidokkaasti, vaikka siinä esiintyy myös klassisia korttimerkki symboleja kuten pata, risti ja hertta. Peli on viehättävää katseltavaa hienon taustansa ja selkeiden, hyvin animoitujen rullien ansiosta. Jokseenkin erilaisen pelimekaniikan kannalta on tärkeää, että peli on selkeä, ja näin peli on onnistuneesti saatu toteutettua niin. Voittolinjat piirtyvät selkeästi, joten jo muutaman pyöräytyksen jälkeen pelaajan on helppo ymmärtää pelin konsepti. Erityistä kiitosta voidaan antaa myös siitä, että peli on olemassa myös suomenkielisenä. Tämä erottaa pelin isosta osaa kolikkopelejä, ja näin niidenkin, jotka eivät ole hakoja englanninkielessä, voivat helposti omaksua pelin kaikki tiedot. Audiovisuaalisen toteutuksen kruunaa lisäksi hyvät ääniominaisuudet, ja pelin eteerisiä taustaääniä on mukava kuunnella jo sellaisenaan, sillä se on höystetty leppoisella taustamusiikilla kelojen pyöriessä.

Zeus III:n pelimekaniikka on jokseenkin eroava, ja siten se on positiivisesti erilainen kolikkopeli kokemus. Kelojen symbolien määrä kasvaa aina kahdesta seitsemään saakka, ja voittolinjoja on siten 192. Suurimman osan mielestä tämä on varmasti nokkela uudistus kolikkopelien konseptiin, mutta muutamat saattavat pitää siitä vähemmän, sillä se saattaa tarkoittaa myös sitä, että mikäli ensimmäisen kelan symbolit ovat huonot, voittomahdollisuudet putoavat pikaisesti. Pientä kritiikkiä voisi antaa myös siitä, että bonuspelin aikana olisi ollut mielenkiintoista mahdollisesti hyödyntää antiikin Kreikan jumalien rikasta mytologiaa enemmänkin. Nämä ovat kuitenkin verrattain pieniä ongelmia, sillä peli on kaiken kaikkiaan hienosti toteutettu, ja sen bonuspeli on todellakin kiehtova kelojen kääntyessä ympäri, muuttaen pelimekaniikkaa radikaalisti!

Zeus III on hyvän pelisarjan hienosti toteutettu kolmas versio, jossa seikkaillaan Zeus-jumalan kanssa aarteiden perässä!