Johdanto

Sarjakuva-aiheiset elokuvat ovat olleet suuressa suosiossa ympäri maailmaa jo vuosikymmeniä. Ehkäpä suosituin kaikista sarjakuvasovituksista on tummanpuhuva Batman-sarja, josta on tehty useita kuuluisia elokuvia. Legendaarinen sarja juontaa kuitenkin juurensa paljon pidemmälle historiaan, alkaen aina DC Comicsin sarjakuvista 1930-luvun lopulla. Sarjakuvia painettiin lukuisia albumeja, ja ensimmäinen siihen perustuva televisiosarja nähtiin jo 1960-luvulla. 1980 ja 1990-luvuilla Batman sarja heräsi jälleen suosioon elokuvien muodossa ja 2000-luvulla elokuva sarja on jatkunut ennennäkemättömän suosion kera. Nyt pääset osaksi mahtavaa Batman-mytologiaa ehkäpä sen suosituimman elokuvan pohjalta tehdyssä kolikkopelissä josta ei puutu vauhtia, jännitystä, mielenkiintoisia ominaisuuksia sekä suuria voittoja!

Pelin ulkoasu

Pelin visuaalinen tyyli pohjautuu vahvasti Batman sarjan mytologiaan. Batman sarjaa on nähty niin sarjakuvina, televisio- ja elokuvasarjoina kuin videopeleinäkin. The Dark Knight kolikkopelissä ei kuitenkaan ole lisensseissä säästelty, sillä peli perustuu ehkäpä kaikkein legendaarisimpaan elokuvaan, jossa nähtiin myös edesmennyt Heath Ledger. Pelin tekijä, Playtech, on jo entuudestaan tuttu suuria lisenssejä taidokkaasti hyödyntävä kolikkopelejä tekevä yritys ja he ovatkin laittaneet valtavasti työtä ja taitoa tarjotakseen The Dark Knight -pelin onnistuneen audiovisuaalisen toteutuksen pelaajille.

Pelin hyödyntää taidokkaasti elokuvan mytologiaa ja pelimerkkeinä nähdään todellinen satsi ensirivin Hollywood-tähtiä. Pelimerkkeinä arvossa nousevassa järjestyksessä nähdäänkin Jim Gordon (Gary Oldman), Kaksinaama (Aaron Eckhart) Rachel Dawes (Maggie Gyllenhaal) sekä Batman itse eli Bruce Wayne (Christian Bale). Tottakai, pelissä on tietenkin myös Batmanin legendaarinen Jokeri (Heath Ledger) hahmo itse! Pelimerkit ovat autenttisia kuvia eri hahmoista, jotka on otettu suoraan elokuvasta. Lisäksi pelissä on ikoninen Batman-merkki, joka toimii Wild-symbolina. Tähtikaartin toimiessa premium-symboleina, mukavaa selkeyttä peliin saadaan myös perusjätkä-, kuningatar-, kuningas- ja ässäsymboleilla. Symbolit on värikkäästi animoituja ja tyylikkäitä efektejäkin näkyy voiton sattuessa. Pelissä esiintyy myös näyttäviä välivideoita, jotka on otettu suoraan The Dark Knight -elokuvasta!

Loistavien symboli sovitusten lisäksi peli käyttää The Dark Knight universumia myös taustakuvassa, jossa on hieno otos Batmanin Gotham Citystä ja pelin yläruudussa komeilee tuttu lepakkosymboli! The Dark Knight kolikkopelin äänimaailma on myöskin erityisen komea, ja taustalla soikin elokuvan jylheä musiikki. Pelin ääniefektit ovat myös hyvin toteutettu, vaikkakaan ne eivät liity itse Batman elokuvaan. Monista peleistä poiketen, The Dark Knightissa on se kiitettävä ominaisuus, että äänenvoimakkuus on tarkasti säädeltävissä. The Dark Knight onnistuu siten erittäin hyvin hyödyntämään upeaa Batman lisenssiä niin visuaalisesti kuin ääniltäänkin ja elokuvan jännittävään tunnelmaan pääsee hetkessä takaisin osaksi!

Pelattavuus

The Dark Knight -kolikkopelin erinomaisuus ei rajoitu vain upeaan lisenssiin ja hyvään visuaaliseen toteutukseen, vaan sen pelattavuus on myös aivan omaa luokkaansa ominaisuuksiltaan. Pelissä on kuusi eri rullaa, neljällä rivillä ja 243 voittoriviä! Tämä on mahdollista, sillä tavanomaisuudesta poiketen, voitot voivat osua sekä vasemmalta että oikealta, kun taas suurimmassa osassa pelejä, ne luetaan vain vasemmalta puolelta! Tämä kasvattaa siten voittomahdollisuuksia runsaasti!

Jo tämä ominaisuus tekee pelistä varsin erilaisin, mutta tämä on vasta alkusoittoa mahtaville ominaisuuksille! Ensinnäkin, premium-symboleiden voitot ovat merkittäviä, sillä Jokeri-symbolilla voittaa 35 kertaisesti sen osuessa kuudelle rullalle ja Batman symbolin osuessa niin, potti on jopa 75 kertainen! Pelissä on myös Wild-merkki, jona toimii lepakko-symboli, joka on erityisen hyödyllinen koska voitot voidaan lukea molemmilta puolilta näyttöä! Lepakko-symboli voi näyttäytyä aina toisesta rullasta viidenteen saakka.

Pelin parhaimmat premium-merkit, Jokeri ja Batman-symbolit voivat olla myös kasautuvia symboleina ja ne voivat täyttää koko ruudun. Mikä niistä tekee vieläkin erityisemmän, on Batman Respin-uudelleenpyöräytys, joka tapahtuu aina kun Batman-merkit kasautuvat ensimmäiselle rullalle! Lisäksi, tämä laukaisee pelin toisen erikoisominaisuuden. Tällöin The Dark Knight pelissä alkaa kolikonheitto, jossa kolikolla on Batman ja Jokeri-kolikonpuolet. Mikäli kolikko laskeutuu ylöspäin Batman-puolelle, rulla pyörähtää uudestaan. Uusintakierroksia voi saada kahdeksan kappeletta. Vastaavasti, Jokerilla on samanlainen ominaisuus, joka voi tapahtua mikäli Jokeri-merkki kasautuu kuudennelle rullalle. Tällöin kolikkoa heitetään uudestaan, ja päinvastaisesti kolikon laskeutuessa ylöspäin Jokeri-puolelle, uusintakierros alkaa ja ne loppuvat Batman-puolen ollessa ylöspäin. Mikäli saat molemmat merkit kasattua omille puolilleen, Batman-merkki ensimmäiselle rullalle ja Jokeri-merkki kuudennelle rullalle, ensimmäinen tapahtuvista kolikonheitoista ratkaisee kumpi kahdesta symbolista ratkaisee mahdolliset uusintapyöräytykset.

The Dark Knight pelissä on näiden ominaisuuksien lisäksi vielä oma Gotham City Free Games bonuspelinsä! Mikäli Batman-bonusmerkki esiintyy rullilla kaksi ja kolme, saat seitsemän ilmaiskierrosta! Mikä erityistä, Batman symbolista tulee lukittautuva Wild koko bonuspelin keston ajaksi – ja tottakai, Batman symboli on merkeistä kaikkein arvokkain! Vastaavasti, Jokerilla on omat metkunsa pelissä ja hänellä on oma bonuspelinsä. Mikäli Jokeri-bonusmerkki esiintyy rullilla neljä ja viisi, saat seitsemän ilmaispyöräytystä Kaaoksen Agentti bonuspelissä. Tässä pelissä erilaisia Jokeri-merkkejä voi ilmaantua useissa eri symboleissa ja antaa sinulle korotettuja voittoja!

Nämä ominaisuudet ovat jo valmiiksi poikkeuksellisia missä tahansa kolikkopelissä mutta edes tässä ei ole vielä kaikki mitä The Dark Knight pelillä on tarjottavana! Kaiken tämän lisäksi, pelissä on vielä progressiivinen jättipotti neljällä eri tasolla! Nämä ovat Mini, Minor, Major ja Grand-jättipotti, joka on sidottu Mega Moolah jättipottien kanssa yhteen!

Yhteenveto

The Dark Knight -kolikkopeli on totisesti erilainen rahapeli! Ensinnäkin, se hyödyntää kuuluisaa Batman The Dark Knight elokuvalisenssiä, eli pelin maailma on jo liki jokaiselle tuttu! Pelissä nähdään myös ennennäkemätön satsi huippu Hollywood tähtiä jotka esiintyvät erilaisina pelimerkkeinä! Mukana nähdään muun muassa sellaisia huippunäyttelijöitä kuten Christian Bale ja Heath Ledger. Peli on näyttävästi animoitu kauttaaltaan ja rullien pyöriminen on jännittävää seurattavaa! Musiikki on myös mahtipontista ja totta kai tunnelmaan sopivaa, sillä sekin on elokuvaan pohjautuvaa. Audiovisuaalisesti The Dark Knight ei jätä ketään kylmäksi – vaikka pelaaja ei olisikaan suuri elokuvan fani tai katsonut sitä pitkään aikaan. Hyvän muistutuksen elokuvasta saakin välivideoiden kautta joita pelissä voi esiintyä!

Vaikka The Dark Knight on toteutettu ulkokuoreltaan erittäin hyvin, sen ominaisuudet ovat vielä myös aivan omaa luokkaansa! Peli totisesti eroaa yleisestä tarjonnasta edukseen huomattavasti! Pelissä on mahdottoman monta tapaa voittaa, sillä voittoja luetaan sekä vasemmalta että oikealta puolelta, mahdollistaen 243 voittoriviä! Pelissä on myös Wild symboli ja kasautuvia premium-symboleja, ja niillä voi myös saada Respin-uudelleenpyöräytyksiä, mikäli Batman symboli osuu ensimmäiselle rullalle, tai Jokeri-merkki viimeiselle rullalle, jonka seurauksena pelissä käynnistyy kolikonheittopeli. Tämän lisäksi pelissä on myös oma bonuspelinsä, jossa on rahakkaita ominaisuuksia kuten lukittautuva pelin paras pelimerkki. Kaiken kukkuraksi, pelissä on vielä oma Jackpot-mahdollisuus, joten pelaajaa on hellitty runsain käsin Playtechin toimesta erilaisten erikoisominaisuuksien kautta! Plussaa voi myös antaa todella nopeista Fast Spinneistä kiireisimmille pelaajille ja mahdollisuudesta säätää äänenvoimakkuutta tarkasti!

The Dark Knight -kolikkopeliä on vaikea kritisoida. Ehkäpä sen synkeä maailma ei ilahduta kaikkia ja ääniefektit eivät varsinaisesti pohjaudu elokuvaan mutta suurimmalle osalle sen lisenssi on klassikkokamaa! Voidaankin onnekkaasti todeta, että pelin erinomaisuus ei kuitenkaan rajoitu vain sen taidokkaaseen mytologian hyödyntämiseen, vaan peli olisi mielenkiintoinen jopa Batman-lisenssiä sillä sen pelimekaniikka on vauhdikas ja höystetty monilla mahtavilla lisäominaisuuksilla! Jokerin selättäjä, Gotham Cityn viittasankari kutsuu sinut mukaan voittojen jahtiin tässä erinomaisesti toteutetussa pelissä!