Vaaleanpunaisen pantterin historia

Alkujaan Vaaleanpunainen pantteri oli elokuvateattereita verten tehty lyhytanimaatiosarja. Jaksoja siihen tehtiin vuosina 1964–1977. Animaatioista suurin osa on mykkäelokuvia, vaikka joissain hahmot kuitenkin puhuvat. Vaaleanpunainen pantteri hahmo syntyi vuonna 1963, kun Blake Edwards halusi David H. DePatietin ja Friz Frelengin suunnittelevan hahmon hänen elokuvansa Pink Pantherin alkutekstejä varten. Hahmo osoittautui menestykseksi, kun elokuva julkaistiin. Monet sanoivat, että alkutekstit olivat jopa itse elokuvaa paremmat. Alkuteksteissä oli Henry Mancinin säveltämä jazz-henkinen musiikki eli ns. ”The Pink Panther Theme”, josta tulikin valtavan suosittu.

Televisioon Vaaleanpunainen pantteri siirtyi vuonna 1969, ja aikaisemmin julkaistuja Vaaleanpunainen pantteri- ja The Inspector -animaatioita esitettiin osana The Pink Panther Show -sarjaa. Vuonna 1978 The All-New Pink Panther Show -sarjassa esitetyt animaatiot olivat täysin uusia, eikä niitä ollut aiemmin elokuvateattereissa esitetty.

Uusi televisiosarja tuli taas vuonna 1984 Hanna-Barbera Friz Frelengin valvomana. Sarja oli nimeltään The Pink Panther and Sons. Vaaleanpunaisella pantterilla oli tässä sarjassa kaksi lasta ja he olivat nimeltään Pinky ja Panky, jotka puhuivat. Itse vaalenpunainen pantteri oli tässäkin sarjassa mykkä.

Metro-Goldwyn-Mayer Animation, Claster Television ja Camelot Entertainment Sales tekivät 1993 The Pink Panther -uutuussarjan ja vuonna 2004 MGM julkaisi DVD:llä Vaaleanpunaisen pantterin klassikkopiirretyt.

Vaaleanpunaisella pantterilla on pitkä historia niin valkokaankaalla kuin television puolellakin ja sen valtavan suosion myötä se on kehittynyt kolikkopeliksi asti.

Pink Panther Slot

Pink Panther on täynnä jännitystä, yllätyksiä ja hauskoja ominaisuuksia. Peli on tehty vanhanaikaisella ja sarjakuvamaisella tyylillä Vaaleanpunainen pantteri -animaatiota kunnioittaen. Playtech-firman valmistamassa pelissä on tarjolla neljä eri bonuspeliä sekä kaksi progressiivista jättipottia. Tämä klassikkopeli on kaikkien koettava itse! Eri kasinot voivat tarjota tähän peliin ilmaiskierroksia tai ilmaista pelirahaa, joten näitä tarjouksia kannattaa pitää silmällä.

Pink Pantherissa palautusprosentti on varsin hyvä eli se on 95 prosentin tuntumassa. Tilastojen mukaan siis 95 prosenttia pelaajien pelaamasta rahasta palautuu takaisin pelaajien taskuihin. Kyseessä on kuitenkin pitkän tähtäimen kaavaa noudattava tilastollinen laskelma, joten se voi vaihdella molempiin suuntiin. On hyvä muistaa, että kyse on kuitenkin uhkapelistä ja vielä erittäin viihdyttävästä sellaisesta.

Pink Pantheria voi kokeilla myös tottakai täysin ilmaiseksikin, mutta näistä peleistä ei voi voittaa oikeaa rahaa. Ilmaisella pelillä voi kartuttaa kokemusta, ja kun tuntuu, että olet valmis voittamaan oikeita voittoja, voit asettaa panoksesi.

Pink Panther Slotin erikoisuutena ovat bonuspelit ja jättipotit, jotka alkavat täysin satunnaisesti. Ne eivät siis liity mihinkään tiettyihin merkkeihin kiekoilla, vaan ne käynnistyvät täysin sattumanvaraisesti. Tässä pelissä voi voittaa siis koska tahansa!

Ulkoasu

Tämä peli on todella totutettu hienoilla ja laadukkailla grafiikoilla ja tyylikkäillä yksityiskohdilla, jotka kruunaavat pelin. Muusiikki ja äänitehosteet viimeistelevät jännittävän pelikokemuksen ja johdattavat pelaajan Vaaleanpunaisen pantterin maailmaan. Peli viihdyttää varmasti monenlaisia pelaajia.

Pelin taustalla on öinen maisema, joka sinertävän violetilla värillään tuo hyvän kontrastin tottakai pinkille värille. Pinkkiä nähdäänkin monissa yksityiskohdissa, niin kuin teemaan hyvin sopii. Rullat ovat valkoisella taustalla, joista kuviot erottuvat selkeästi. Tässä pelissä tuntuu kaikki olevan kohdallaan ulkonäön puolesta, ja seuraavaksi voidaankin keskittyä pelin ominaisuuksiin.

Pelaaminen

Vaaleanpunainen pantteri on erittäin helppo peli ja se sopii varmasti kaikentasoisille pelaajille. Pelissä on 5 rullaa ja 40 voittolinjaa. Pelissä esiintyy erilaisia voittosymboleja, muun muassa etsivä, suurennuslasi, pommi sekä vaaleanpunainen väripurkki. Tässä slotissa kolikon nimellisarvot ovat melko vakioita ja vaihtelevat 0,01 – 5,00:n välillä. Pink Pantherissä pelaaja voi pelata 10 kolikkoa voittolinjaa kohden, ja hänellä on mahdollisuus painaa maksimipanospainiketta, jotta panokseksi tulee 0,01. Tämä taas saa aikaan sen, että kokonaispanos nousee 4,00:n. Kaikista innoikkaimpien pelaajien on kuultu menevän aivan hulluiksi pantteripelin kanssa, ja he ovat pelanneet jopa 2000 pisteen arvoisia kierroksia saadakseen mahdollisimman suuria voittoja!

Pink Pow! -bonuspelissä yritetään saada 2-6 kuviota kiekoille, minkä seurauksena ne räjähtävät ja muuttuvat jokerimerkeiksi.

Toisena bonuspelivaihtoehtona on The color pink, joka voi käynnistyä aiemmin mainitun bonuspelin tavoin aivan missä vaiheessa peliä tahansa. Bonuspelissä The color pink pieni ukkeli sekä vaaleanpunainen pantteri yhdessä maalaavat numeroita seinään vaaleanpunaisella ja sinisellä maalilla. Vaaleanpunaisten numeroiden synnyttämästä yhteissummasta tulee voittosumma, joka kerrotaan pelaajan panoksella.

Crack the Pink Code -bonuspelissä puolestaan avataan kassakaappeja. Näistä voi löytyä voittokertoimia, ilmaispyöräytyksiä ja jokerimerkkejä. Jos kassakaapista osuu kohdalle dynamiitti, peli päättyy arvantenkin siihen.

Pink Panther Slotissa on kaksi jackpottia, jotka suurenevat progressiivisesti. Nämä tunnetaan paremmin nimillä Major pink ja Minor pink. Pelaajan mahdollisuudet päästä tavoittelemaan jackpottia kasvavat sitä suuremmiksi, mitä suuremmalla panoksella pelataan. Jackpot-peliin päästyään voi olla tyytyväinen, sillä pelaaja voittaa aina joko jonkin aiemmin mainituista jackpoteista tai vähintään edes anteliaan lohdutuspalkinnon. Pelin aikana pelaajan tehtävänä on availla ovia nähdäkseen, mitä niiden takana on piilossa. Korkeimman jackpotin nimeltään Major pink voittaa, mikäli onnistuu avaamaan yhteensä viisi ovea, ja niiden kaikkien takaa paljastuu vaaleanpunainen pantteri.

Pink Panther mobiilikasinolla

Jos pelaajalla on käytössään joko Android- tai iOS -käyttöjärjestelmällä varustettu mobiililaite, voidaan tätä peliä pelata lähes missä ja milloin tahansa! Pink Pantherista ei ole erikseen saatavilla ladattavaa mobiilisovellusta, vaan pelaaminen onnistuu suoraan mobiililaitteen selaimelta käsin täysin vaivattomasti. Pelaamisen aloittamiseen tarvitaan ainoastaan toimiva nettiyhteys, joten se on todella helppoa.

Pink Panther iPhonessa ja iPadissä

Pink Panther -peliä voidaan pelata kätevästi mobiililaitteilla, jos palaajan käytössä on iPhone tai iPad. Pelien pelaaminen mobiililaitteilla on koko ajan kasvattanut suosiotaan ja näin pelaaminen onnistuu sujuvasti vaikka odotellessa bussia tai junaa. Kiistattomia etuja iPadilla pelaamisessa ovat ehdottomasti suuri näyttö ja silmää miellyttävä resoluutio.

Pink Panther ja Android

Luonnollisestikkin Pink Panther -peli toimii myös kaikkien Android-käyttäjien laitteissa. Tässäkin tapauksessa peli toimii suoraan selaimen kautta ilman erillistä mobiiilisovelluksen lataamista. Pink Panther toimii Androidissakin yleensä erinomaisesti, mutta voi hieman poiketa ulkonältään tietokoneelle tarkoitetusta pelistä. Muuten kaikki ominaisuudet ovat samoja.

Vinkkejä pelaamiseen

Seuraavaan olemme koonneet muutaman vinkin, jotka kannattaa ottaa huomioon lähtiessä pelaamaan Pink Panther Slottia.

  • Pelaa aina vastuullisesti ja panosta ainoastaan sen verran mitä sinulla on varaa myös hävitä. Ennen pelin aloittamista kannattaa päättää jokin budjetti, jonka voi käyttää peliin. Näin siitä on helpompi pitää kiinni jännittävässäkin tilanteessa.
  • Harjoittele peliä ilmaisversiolla ja selvitä näin pelin säännöt
  • Tarkkaile kasinoiden tarjouksia pelin suhteen, ja näin voit maksimoida voittomahdollisuutesi
  • Isommilla panoksilla on mahdollista voittaa isompia potteja
  • Pelaa aina pelaamisen ilosta!

Loppusanat

Pink Panther Slot yllättää positiivisesti, ja siinä on otettu huomioon hyviä yksityiskohtia klassisesta animaatiosta musiikkia unohtamatta. Taidokkaat grafiikat ja laadukkaat äänet takaavat nykyaikaisen pelikokemuksen vanhahtavaan tyyliin sopivasti. Peli on monipuolisuudessaan kerrassaan mainio, ja suosittelemme sitä kaiken tasoisille pelaajille. Monet bonuspelit tuovat peliin hyvää vaihtelua ja jännitystä, koska ne voivat alkaa milloin tahansa. Peliä jaksaa siis näin ollen pelata aina uudestaan ja uudestaan kyllästymättä.